Jokaisella meistä on osaamista, jossa voimme todeta olevamme hyviä. Homma sujuu mukavasti ja tekemisestä voi nauttia. Useimmalle se riittää, mutta on myös mahdollista tavoitella enemmän.
>> Lue lisää
Jätä kommentti
OPH:n rahoittaman Laadun kehittämishanke YE sai rahoitusta myös vuosille 2020- 2022. Jatkohankkeessa vahvistettiin ja selkiytettiin laadunhallinnan periaatteita ja puitteita sekä laadunhallinnan johtamista Kohti huippulaatua -strategian mukaisesti. Lisäksi vakiinnutimme menettelytapoja, joilla saavutetaan parempaa laadunhallintaa työelämässä oppimisessa ja sitä tukevissa oppimisympäristöissä.
YP -Yhdessä parasta: Ammatillisen koulutuksen valtakunnallisen laadun ja tasa-arvon kehittämisohjelma jakautui pääkaupunkiseudun osalta kolmeen ei hankeverkostoon. Kiinko osallistui Varian koordinoimaan Etelä2- toimintaan sekä koko hankkeen yhteisiin tapahtumiin, koulutuksiin ja muihin tilaisuuksiin.
Vuosittainen Taloushallintofoorumi kokosi yli sata osallistujaa paikan päälle Tampereelle ja verkkolähetykseen.
Vuosiseminaarin tavoitteena on aina ollut nostaa esille ajankohtaisia trendejä ja ennakoida tulevaa.
Kiinko on mukana valtakunnallisessa VASKI-verkostohankkeessa osatoteuttajana. Hanke on ammatillisen koulutuksen kestävän kehityksen ja vihreän siirtymän kehittämisohjelma, jossa on mukana 61 oppilaitosta. Hankkeen pääkoordinaattorina toimii Sataedu ja se päättyy vuoden 2024 alussa.
Yhdeksän uutta kiinteistöalan asiantuntijaa sai sertifioidun kiinteistöjohtajan arvonimen Kiinteistöalan Vuosiseminaarissa 11.11.2021. Sertifiointi on osoitus kiinteistöjohtamisen monipuolisesta osaamisesta.
Käytämme evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi. Voit jatkaa sivuston käyttöä normaalisti hyväksymällä evästeiden käytön. Jos haluat tietää lisää evästeistä ja niiden käytöstä, lue lisää Tietosuojaselosteesta
Analytiikan evästeiden avulla seuraamme sivuston kävijoiden toimintaa sivustolla. Tutkimme aina koontitietoja, emmekä tallenna mitään henkilökohtaista sinuun liittyvää tietoa. Analytiikan evästeiden avulla pyrimme parantamaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet mahdollistavat sen, että voimme näyttää sinua kiinnostavaa ja sinulle suunniteltua mainontaa. Mainoksia näytetään muilla erilaisiin mainosverkostoihin kuuluvilla sivustoilla.