Tekoälylukutaito -uusi kansalaistaito

Tekoälylukutaito -uusi kansalaistaito

 

Tekoälyn käyttö on arkea monilla työpaikoilla ja sen hyödyntäminen näkyy myös opiskelussa. Silti meistä harva on saanut opetusta tekoälyn ymmärtämiseen. Omassa työssäni opiskelijoiden parissa olen havainnut, että digitaidot ovat hyvin eri tasolla, samoin tekoälyn hyödyntäminen. Toiset käyttävät tekoälyä monessa, ehkä liikaakin, toiset suhtautuvat hyvin epäilevästi ja arastelevat tekoälyn käyttöä. On kuitenkin selvää, että tekoälyn käyttö yleistyy kaiken aikaa ja siksi onkin tärkeää varmistaa riittävän tasoinen tekoälylukutaito.

 

Mitä tarkoittaa tekoälylukutaito?

 

Tekoälylukutaito on muutakin kuin pelkkää promptaamista, teknistä osaamista ja tehokkuuden tavoittelua. Se on ymmärrystä, kriittistä arviointia ja vastuullista käyttöä. Ymmärrystä siitä, mitä tekoäly tekee, tai ei tee, ja miten se tuottaa vastauksia.

Tarvitsemme kriittistä arviointia siihen, milloin vastaus voi olla väärä, miten tunnistaa vinoumat ja milloin tulokseen ei voi luottaa. Vastuulliseen käyttöön kuuluvat mm. tietosuojaan, luottamukselliseen tietoon ja ympäristövastuuseen liittyvät asiat.

 

Tekoälylukutaito on kykyä käyttää, ymmärtää ja kyseenalaistaa tekoälyä. Tekoäly saattaa olla hyvin vakuuttava, mutta silti väärässä. Tällaiseen tilanteeseen on varmasti törmännyt lähes jokainen, joka on tekoälyn käyttäjä. Onkin hyvä muistaa, että vastuu tekoälyn tuottamasta tiedosta on käyttäjällä. Vaikka tekoäly voi tuottaa tekstiä, analysoida tietoja ja ehdottaa ratkaisuja, se ei kanna vastuuta eikä ymmärrä arvoja. Niinpä tekoäly ei myöskään korvaa ihmisten eettistä harkintaa, tilannetajua ja empaattisuutta eikä kokemuksen kautta syntynyttä viisautta. Tarvitsemme ihmisiä tekemään arvoihin perustuvia valintoja, arvioimaan riskejä, johtamaan muutoksia ja kohtamaan toisia ihmisiä. Tekoälylukutaito ei ole tekninen taito, vaan ajattelun taito.

 

Mitä tapahtuu, jos emme panosta tekoälylukutaitoon?

 

Yksilötasolla tämä voi tarkoittaa sitä, että tekoälyyn luotetaan liikaa, työnlaatu heikkenee ja ammatillinen osaaminen kapenee. Organisaatiotasolla riskit liittyvät tietoturvaan, virheellisiin päätöksiin sekä mainehaittoihin. Yhteiskunnallisella tasolla tekoälylukutaidon puute voi johtaa virheellisen tiedon ja harhaanjohtavan sisällön leviämiseen. Ilman tekoälylukutaitoa emme käytä tekoälyä, vaan tekoäly käyttää meitä.

 

Miten tekoälylukutaitoa voi treenata?

 

Vinkki opiskelijalle

 

Vastauksia kannattaa pyytää kahdelta eri tekoälytyökalulta ja vertailla niitä keskenään. Ylipäätään vastausten kriittinen arviointi on tärkeää ja virheitä voi etsiä vastauksista aivan tarkoituksellisesti. Tekoälyä voi ja kannattaa pyytää perustelemaan väitteensä. Silloin tiedon luotettavuuden arviointi on helpompaa.

Oppimistehtävissä ja tenteissä yleensä kerrotaan, onko tekoälyn käyttö sallittua, rajoitettua tai kiellettyä. Näiden rajoitusten puitteissa suosittelen harjoittelemaan tekoälyn käyttöä, en välttelemään sitä. Tekoälylukutaitoinen osaa arvioida tuloksia ja käyttää tekoälyä viisaasti ja harkiten.

 

Vinkki työnantajalle

 

Järjestäkää tekoälykoulutusta työntekijöillenne, sillä tekoälyn käytön täysikielto voi olla mahdoton toteuttaa ja valvoa. Sopikaa yhteisistä pelisäännöistä tekoälyn käytön osalta. Tärkeää on käydä keskustelua siitä, tietävätkö kaikki, mitä dataa voidaan syöttää, ja minne sitä voidaan syöttää. Tekoälyn käyttö ilman tarvittavaa osaamista harvoin johtaa hyvään lopputulemaan. Siksi on hyvä pohtia, lisäämmekö tekoälyn käyttöön liittyvää osaamista vai paikkaammeko virheitä? Täysi käyttökielto on harvoin realistinen vaihtoehto.

 

Tekoäly ei ole kaukaista tulevaisuutta, vaan nykyisyyttä ja osa arkeamme. Siksi tekoälylukutaito on uusi kansalaistaito. Se, joka osaa käyttää tekoälyä viisaasti, ei ainoastaan pysy mukana muutoksessa, vaan vaikuttaa sen suuntaan. Tekoälyn aikakaudella tärkein kysymys ei ole se, mitä teknologia pystyy tekemään, vaan se, miten me päätämme sitä käyttää. Tekoälylukutaito on ennen kaikkea kykyä säilyttää inhimillinen harkinta, empatiakyky, vastuu ja arvot teknologian rinnalla.

Työelämä muuttuu - muuttuuko osaamisesi?

09/01/2026, Aihe: Tekoälylukutaito -uusi kansalaistaito • Kirjoittaja: Heta Warto-Tillander

Työelämä muuttuu teknologian myötä, joten tärkeimpiä tulevaisuustaitoja ovat digiosaaminen, kriittinen ajattelu ja tekoälylukutaito, luovuus, resilienssi, vuorovaikutustaidot sekä jatkuva oppiminen.

>> Lue lisää

KiRa EMBA ja ura – ajankohtaisella tiedolla vahvempaa johtajuutta

05/11/2025, Aihe: Tekoälylukutaito -uusi kansalaistaito • Kirjoittaja: Jenny Reinikainen

Kiinteistö- ja rakentamisalan murroksessa jatkuva itsensä kehittäminen ja uusimpien oppien omaksuminen antavat johtajalle varmuutta päätöksiin – ja verkostot, joissa haasteet puretaan yhdessä.

>> Lue lisää

Mikä musta tulee isona?

10/06/2025, Aihe: Tekoälylukutaito -uusi kansalaistaito • Kirjoittaja: Heta Warto-Tillander

Tämä kysymys on mielessä monella koulunsa päättävällä nuorella keväisin, ja välillä meillä aikuisillakin.

>> Lue lisää

Projektityön haasteista oivalluksiin – ITS-koulutus vie eteenpäin

04/06/2025, Aihe: Tekoälylukutaito -uusi kansalaistaito • Kirjoittaja: Amanda Levelä

Arjen kiireiden keskellä opintojen ja työn yhteensovittaminen koetaan usein suurimmaksi haasteeksi. Samalla juuri projektityö nousee monille opiskelijoille yhdeksi palkitsevimmista kokemuksista.

>> Lue lisää

Arvona rohkeus

20/05/2025, Aihe: Tekoälylukutaito -uusi kansalaistaito • Kirjoittaja: Janita Järvinen

Työyhteisössä rohkeutta tarvitaan uudistumiseen, kokeiluihin, avoimeen keskusteluun ja yhteistyöhön.

>> Lue lisää

Vastuullinen työkaveruus ja selän takana puhumisen taito

23/04/2025, Aihe: Tekoälylukutaito -uusi kansalaistaito • Kirjoittaja: Heta Warto-Tillander

Kun puhumme vastuullisuudesta työpaikalla, mitä oikeastaan tarkoitamme?

>> Lue lisää

Osaamisen soveltaminen on polku onnistumisiin

20/01/2025, Aihe: Tekoälylukutaito -uusi kansalaistaito • Kirjoittaja: Heta Warto-Tillander

Vuodenvaihde on koulutusalalla mahtava hetki, sillä monet opiskelijat palauttavat erilaisia kehittämis- ja hanketöitään vuoden viimeisinä päivinä. 

>> Lue lisää

Kesätöissä Kiinkossa

20/06/2024, Aihe: Tekoälylukutaito -uusi kansalaistaito • Kirjoittaja: Sisu Warto

Mietteitä omasta kesätyökokemuksesta ja siitä, miksi kesätyöt ovat nuorelle opiksi ja iloksi.

>> Lue lisää

Yhdessä kehittämällä kohti arjen ja opiskelun sujuvaa yhteispeliä

18/12/2023, Aihe: Tekoälylukutaito -uusi kansalaistaito • Kirjoittaja: Ninni Yletyinen

Kiinkon vuosittainen opiskelijafoorumi järjestettiin tänä vuonna 24. marraskuuta. 

>> Lue lisää