Rakennuttaminen 2021 Verkossa: Aivotutkijan vinkit kestävän työpäivän rakentamiseen

Aivotutkija Minna Huotilainen puhui rakennuttamisen ammattilaisille Rakennuttaminen 2021 -tapahtumassa. Huotilainen korosti luomaan varsinkin näin etätyöaikana omat kestävän työpäivän rakennuspalikat, joilla vaikutetaan niissä työssä jaksamiseen kuin siinä viihtymiseen.

Minna Huotilaisen mukaan yksi pahimmista työpäivän aikana tapahtuvista haitoista aivoille ovat keskeytykset, jotka ovat lisääntyneet samalla kun käytämme eri kanavia yhteydenpitoon. Samoin huonot työtilat ja huonot työn järjestelyt sekä puutteelliset välineet kertovat siitä, ettei kokonaisuus ole hallinnassa. Miten siis suunnitella työtä ja sen tekemistä?

Yksi tärkeimmistä on luoda aktiivisia hetkiä työpäivään esimerkiksi liikkumisen muodossa. Huotilaisen mukaan liikunta vaikuttaa niin mielenterveyteen kuin synnyttää uusia soluja. Lisäämällä liikuntaa voi kasvattaa aivojen muistialueita ja parantaa muistia. Samoin tulisi muistaa vaalia taukoja, ovat ne sitten juuri liikunnallisia hetkiä tai vain esimerkiksi rauhoittumista ja palautumista työtehtävistä.

Lisäksi tulisi muistaa riittävän ja hyvän unen merkitys. Niiden, jotka kaipaavat sosiaalisia kontakteja, olisi hyvä pohtia keinoja, kuinka toteuttaa sosiaalisuutta tänä etätyöaikana. 

Huotilainen 1200x628

*****

Rakennuttaminen on RAKLIn ja Kiinkon järjestämä vuosittainen kiinteistö-, rakentamis- ja infra-alan johdon sekä asiantuntijoiden tapaamisfoorumi. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna kahteen otteeseen, verkossa 14.1.2021 ja Tampere-talolla 12.8.2021. www.rakennuttaminen.net

Seuraa ja osallistu keskusteluun #rakennuttaminen2021