Rakennusfysiikka 2021 - seminaarista uutta yhteistyötä Tampereen yliopiston ja Kiinkon välille

Tampereen yliopiston Rakennusfysiikan tutkimusryhmä ja kiinteistö- ja rakentamisalan johtava kouluttaja Kiinko ovat sopineet Rakennusfysiikka 2021 -seminaarin järjestämisyhteistyöstä. Arvostettu seminaari kokoaa laajasti rakennusalan ammattilaiset kuuntelemaan ja keskustelemaan ajankohtaisista rakennusfysiikkaan liittyvistä aiheista, tutkimustuloksista ja hyvistä käytännön ratkaisuista Tampereelle 26.-28.10.2021.

”Haluan ensinnäkin kiittää aiempaa yhteistyökumppaniamme RILiä monivuotisesta yhteistyöstä seminaarin järjestämisessä. Seminaari on tänä aikana kasvanut yhdeksi suurimmista rakennusalan ammattilaistapahtumista Suomessa. Halusimme nyt laajentaa seminaarin osallistujakuntaa enemmän myös rakennusten omistajiin, rakennuttajiin ja isännöitsijöihin, jotta rakennusfysiikasta, sisäilman olosuhteiden hallinnasta ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista voidaan jakaa heillekin paremmin lisätietoa.”, avaa rakennusfysiikan professori Juha Vinha tulevaisuuden näkymiä.

”Asiantuntijaseminaarin järjestäminen syventää yhteistyötämme Tampereen yliopiston kanssa. Kiinkon kiinteistö- ja rakentamisalan kokonaisvaltainen osaaminen ja kumppanuudet tarjoavat uusia mahdollisuuksia laajentaa seminaarin kuulijakuntaa.”, kertoo Kiinkon toimitusjohtaja Jarno Tuimala yhteistyöstä.

Seminaari järjestetään nyt seitsemännen kerran. ”Olemme saaneet järjestelyt hyvin käyntiin ja odotukset menestyksekkääseen tapahtumaan ovat korkealla. Pandemiatilanteen helpottaessa kaikilla on tarve päästä paikan päälle kuulemaan, keskustelemaan ja kokemaan seminaarin kokonaisvaltaista antia.”, uskoo Kiinkon liiketoimintajohtaja Anu Karvonen tapahtuman lähtökohdista.

Rakennusfysiikka 2021 järjestetään Tampere-talossa 26.-28.10.2021

www.rakennusfysiikka.net

Lisätietoja:

professori Juha Vinha, Tampereen yliopisto, Rakennusfysiikan tutkimusryhmä
juha.vinha@tuni.fi, p. 040 849 0296

toimitusjohtaja Jarno Tuimala, Kiinko
jarno.tuomala@kiinko.fi, p. 040 726 5346

liiketoimintajohtaja Anu Karvonen, Kiinko
anu.karvonen@kiinko.fi, p. 040 8245 989

Rakennusfysiikka2021