Koulutusten kulisseissa

30.04.2021, Aihe: Koulutus / Kirjoittaja Jonna Vuorenpää

Opiskelijan rooli on meistä monelle hyvin selkeä. Käydään luennoilla, tehdään tehtäviä ja opiskellaan tenttiin. Luennoitsija vastaa kysymyksiin, tehdään ryhmätöitä. Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mitä tapahtuu koulutusten kulisseissa? Entäpä mitä kaikkea tehdään ennen koulutuspäivää ja koulutuspäivän jälkeen?

Uusina koulutusassistentteina olemme päässeet kurkistamaan verhon taakse, ja meille on avautunut uusi maailma.  

Suuren ammattikorkeakoulun opiskelijoina olemme nähneet yksittäisten opiskelijoiden olevan usein osa massaa. On ymmärrettävää, että yli 10 000 opiskelijan joukossa on haastavaa erottua joukosta ja saada jatkuvaa henkilökohtaista ohjausta omien opintojen tueksi. Ohjauksen pyytäminen jää usein opiskelijan omalle kontolle.   

Kiinkossa tilanne on erilainen. Osallistujille halutaan tarjota parasta mahdollista osaamista ja asiakaspalvelua aina ilmoittautumisesta valmistumiseen asti, ja tehdä yksittäisistäkin koulutuspäivistä mukavia ja ennen kaikkea hyödyllisiä tapahtumia. On selvää, että osallistujien koulutuskokemuksen eteen tehdään kaikkensa, sillä Kiinkossa koulutusten osallistujat ovat henkilöitä, eivätkä vain osa massaa. 

Koulutusassistenttiharjoittelijat1200x628

”Etätyöajasta huolimatta meidät on otettu lämpimästi mukaan Kiinko-perheeseen. On ollut todella hienoa nähdä, miten elinikäinen oppiminen toteutuu kiinteistö- ja rakennusalalla, ja päästä mukaan toteuttamaan koulutuspalveluita uran eri vaiheissa oleville alan ammattilaisille.  Näköalapaikka on ollut upea ja tuntuu mahtavalta päästä jatkamaan yhteistä matkaa sekä kiinkolaisten että asiakkaidemme kanssa koulutuskoordinaattoreina.”, kertovat Jonna Vuorenpää, Jenni Wiiala ja Ninni Yletyinen.  

Meidän vinkit alkumetreiltä elinikäiseen oppimiseen 

Erilaisista taustoista tulevina ja erilaisia opintoja käyneinä ymmärrämme työn ohella tapahtuvan opiskelun haasteet. Toisinaan vapaa-aika on tuntematon määre ajan kuluessa töissä, arjen pyörittämiseen ja erilaisten oppimistehtävien parissa, vai mitä?  

Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Opintojen jälkeen vapaa-ajasta osaa nauttia taas eri tavalla ja kyllähän eteenpäin pääseminen sekä itsensä kehittäminen on palkitsevaa, missä elämänvaiheessa tahansa… Ja pian sitä huomaa taas suunnittelevansa jo seuraavaa askelta oman osaamisensa kehittämisen polulla. Toivottavasti näistä vinkeistä olisi apua ajanhallinnassa. 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty  

Vaikka to do-listojen tekeminen tuntuu ajan haaskaukselta, se on minun opinnoissa menestymiseni salaisuus. Etenen yksi tehtävä kerrallaan listan mukaisesti. Kalenteri on myös tärkeä apuväline. Kun kirjoitan sinne turhaltakin tuntuvat pienet asiat kuten kaupassakäynnin, joogatunnin ja siivouspäivät, hahmotan kokonaiskuvan paremmin. Vaikka, en noudattaisikaan sitä orjallisesti, siitä näkee helposti, milloin on aikaa kotitehtäville/opinnoille. (Jonna)  

Aikataulun noudattaminen  

Työn, opiskelun ja arjen tasapainottelu voi olla haastavaa. Toisinaan sitä löytää itsensä tekemässä “yötöitä” muun perheen jo nukkuessa, kun arki on (taas) yllättänyt.  Varaa aikaa opinnoille riittävästi, mutta muista myös muun elämän tärkeys, siitä saa usein voimaa ja energiaa myös opintoihin.  Aikataulussa pysyminen ei aina ole helppoa, mutta itse koen, että deadlinejen tarkka noudattaminen mahdollistaa opintojen suorittamisen tavoiteajassa.  (Jenni)  

Armollisuus itseä kohtaan 

Opiskelu ja itsensä kehittäminen on motivoivaa niin kauan, kun tekeminen tuntuu hyvältä, aiheet kiinnostavilta ja taso sopivalta. Uuden oppimisessa on tärkeää hahmottaa oma osaamisensa ja täydennyskoulutuksista taas napata mukaan sellaista osaamista, josta oikeasti on hyötyä. Kaikkea ei tarvitse osata ja sisäistää, vaikka olisi oman alansa rautainen ammattilainen. Mielenrauhaa kouluttautumiseen! (Ninni) 

*****

Jonna VuorenpääJenni Wiiala ja Ninni Yletyinen ovat opintojensa loppusuoralla olevia Haaga-Helia ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijoita, jotka toimivat Kiinkossa koulutusassistenttiharjoittelijoina keväällä 2021. Syksyn tullen he kaikki jatkavat työsuhdetta Kiinkossa koulutuskoordinaattoreina.

Kirjoita kommentti

Roskapostin estämiseksi, ruksaa ylläoleva laatikko.