Onko Australia kaukana vai lähellä…

14.01.2020, Aihe: Kansainvälistyminen / Kirjoittaja Jaana Lehto

Olemme kaukana kaikesta, mutta tänä päivänä toki suhteellisesti yhä lähempänä ja joissain asioissa ihan kehityksen ytimessä, muiden edellä. Suomea arvostetaan koulutusalalla kaikkialla maailmassa, mutta myös Kira-alan puitteissa maailmaa tutkiessamme meiltä on kysytty, miksi tulette tänne, kun te olette itse niin huippua? Näin kävi esimerkiksi Singaporessa, missä yliopiston väki tunnisti Suomen mm. BIM-kehityksestä – Singaporen ohella.

Varmasti voimme kuitenkin ihan nöyrästi myöntää, että kirittävääkin on ja tarvitsemme kansainvälisiä virtauksia tiedostaaksemme oman tilanteemme suhteessa kansainväliseen kehitykseen ja kehitystämme tukemaa. Tällä mielellä etsimme jatkuvasti kansainvälisiä sanansaattajia tilaisuuksiimme kertomaan maailman uusista tuulista. Huipputapahtumamme, Future Spaces ja Kiinteistöalan Vuosiseminaari, ovat ihan eturintamassa tällä saralla.

Opintomatkat ovat perinteisesti olleet osa tarjontaamme. Parin viime vuoden sisällä olemme vieneet asiakkaitamme tutkimaan KiRa-alan ilmiöitä mm. Amsterdamiin, Müncheniin, Berliiniin, Osakaan, Torontoon, Dubaihin, Hong Kongiin, Lontooseen, Barcelonaan, Kööpenhaminaan, Tukholmaan, Pietariin…

Tämän vuoden seuraavat kohteet ovat Kölnin Digital BAU -messut helmikuussa ja isännöinnin opintomatka Hampuriin toukokuussa.

AbuDhabi
HongKong1
Osaka

Opintomatkakohteita Abu Dhabissa, Hong Kongissa ja Osakassa.

Kansainvälisien verkostojen rakentaminen, suhteet ulkomaisiin yliopistoihin ja kansainvälisiin yrityksiin, ovat aivan oleellisia virtausten kotiuttamiseksi ja vierailukohteiden suunnittelemiseksi. Ja pitää toki elää niin kuin opettaa altistaen myös itsensä uuden äärelle, vaikka sinne kaukaisimmalle rannalle. Niinpä lähdenkin kevääksi vierailevaksi tutkijaksi Melbournen RMIT-yliopistoon – maahan, mistä muuten allianssiprojekteihin on haettu mallia Suomeen, Australia kun on yksi tämän projektimuodon edelläkävijämaita. Katsotaan mitä  kaikkea sieltä löytyy kotiin tuotavaksi, vai toteammeko, että järjestämmekin myös asiakkaillemme mahdollisuuden saada vaikutteita ihan paikan päällä.

Mitä muuta voisimme kansainvälisten vaikutteiden välittämiseksi tehdä kuin rakentaa verkostoja, tuoda tietoa Suomeen ja järjestää opintomatkoja ulkomaille? Tuontia/vientiä/virtuaalimatkoja? Kaikki ideat otetaan kiitollisuudella vastaan, sillä joka tapauksessa ennustan tulevaisuudelle, että monipuolisia kansainvälisiä virtauksia tarvitaan alallamme edelleen, jotta valo palaa täällä meidänkin rakkaalla rannallamme yhä kirkkaampana.

*****

Jaana Lehto on Kiinteistöalan Koulutussäätiön rehtori, joka viettää kevään 2020 vierailevana tutkijana Melbournen RMIT-yliopistossa.

Kirjoita kommentti