DigitalBAU 2020 – messut ja kaksi kaupunkia

28.02.2020, Aihe: Kansainvälistyminen / Kirjoittaja Katja Haarma

Jos haluaa nähdä lähelle, on hyvä ottaa vähän etäisyyttä. Tämän totesi useampi Kiinkon digitalBAU -messumatkalla mukana ollut. Matka suuntasi Düsseldorfin kautta Kölniin ja taas takaisin Düsseldorfiin helmikuussa 2020.

Suuntasimme aamuvarhaiselta lennolta suoraan Kölnin valtavaan messukeskukseen ja odotuksia oli yhtä monta kuin osallistujia. Hämmästys oli kohtuullisen suuri, kun messut mahtuivatkin yhteen halliin.

Messuilla

Itse odotin sekä näytteilleasettajilta että luennoilta innovatiivisia ja tekoälypohjaisia ratkaisuja, niin rakentamiseen kuin korjausrakentamiseen. AI loisti poissaolollaan ja korjausrakentamisen ratkaisuja ei juurikaan näkynyt. BIM ja ohjelmistot näyttelivät pääosaa.

20200212_130017_resized

Luentoja oli melko paljon, mutta ohjelman mukaan vain muutama niistä englanniksi. Nämäkin luennot pidettiin lopulta saksaksi ja vain osa esitysmaterialista oli englanniksi. Muilta messuilta tuttua simultaanitulkkausta ei harmiksemme ollut lainkaan tarjolla. Luentojen anti jäi siis varsin ohueksi. Niinpä kaksi messupäivää kuluivat lähinnä kierrellessä näyttelyä, jossa tuli koettua monta mielenkiitoista kohtaamista ja osastoa. Matkaan tarttui myös vinkkejä messuosastoratkaisuihin ja upea pyramidihologrammi pysäytti.

Pyramidi1200x628

Näyttelyn suomalaiset

Mukana oli myös joitakin suomalaisia toimijoita, kuten Lumon, jonka osastolla pääsi tutustumaan virtuaalilasien kautta parvekelasiratkaisuihin. Ennen ja jälkeen. Suomessa parvekelasiratkaisut ovat varsin tuttua jo vuosien takaa, mutta paikallisille asia oli jokseenkin uutta.

Toinen mielenkiitoinen kotimainen oli Trenox, joka kehittää teknologiaa ja ratkaisuja torninosturien avulla tehtäväien töiden turvallisuuden ja tehokkuuden alueilla. Kiinnostuneita riitti ja osastolla oli vetonaulana näyttävä pienoismalli.

Ja olihan siellä myös iLOQ Kimi Räikkösen (tällä kertaa pahvisena) kanssa ja Framery, tarjoamassa rauhallista keskustelu- ja työskentelytilaa. Olivat muuten boksit kovassa käytössä.

20200213_083712_resized

VR-Experience

Virtuaalilaseja oli monella osastolla, mutta vain muutamat niistä innostivat messukävijät laittamaan lasit päähän. Messujen puolesta järjestetty VR-Experience, jossa pääsi kiertämään työmaata, nousemaan työmaahissillä ja kokemaan työmaaympäristön huimaavan todellisena, oli ehdoton suosikki. Jonoa riitti ja muut pääsivät seuraamaan kulkua näytöltä. Katse tosin eksyi aika helposti virtuaalimaailmassa lasit päässä ja reppu selässä hapuileviin henkilöihin, jotka elivät intensiivistä työmaavierailua omissa maailmoissaan.

vr experience

Vierailu

Kotiinlähtöpäivänä vierailimme vielä Enke Werkin showroomissa tutustumassa erilaisiin pinnoitusmateriaaleihin, joista lattiapinnoitteet näyttelevät pääosaa. Mielenkiintoisia ratkaisuja niin visuaalisuuden, käytettävyyden kuin turvallisuudenkin näkökulmista. Välillä siirryimme showroomista glowroomiin, jossa lattian turvallisuusominaisuuksia pääsi testaamaan käytännössä. Ja kyllä ne autotkin siellä showroomin puolella saivat huomioita osakseen.

digitalBAU

Matkan kruunu oli kuitenkin meidän upea ryhmämme, jossa vaihdettiin ajatuksia todella intensiivisesti, löydettiin sekä vanhoja että uusia tuttavuuksia ja yhteistyön mahdollisuuksia. Kiinteistöjen kruununa loisti upea Kölnin tuomiokirkko, jonka torniin muutamat kiipesivät ihailemaan maisemia. Kevyet 533 askelmaa per suunta kierreportaina, ja maisemat 100 metrin korkeudesta palkitsevat.

20200211_111759_resized

Niin ja niitä kaupunkeja olikin itse asiassa kolme, koska EnkeWerkin vierailu suuntautui heidän henkilökuntansa toimesta autokyydeillä Düsseldorfin naapuriin, Langenfeldiin. Takaisinkin toivat :)

*****

Katja Haarma on Kiinkon liiketoimintajohtaja, joka vastaa yhdessä tiiminsä kanssa isännöinnin, palvelun, viestinnän sekä teknisen ylläpidon koulutusten toteutuksesta ja kehittämisestä. Kesäisin Katjan löytää vapaa-ajalla varmimmin viheriöiltä haastamassa itseään ja pientä valkeaa palloa.

Kirjoita kommentti