3 vinkkiä: näin johdat rakennuttamista Huhtikuussa 2019 istuin Klaukkalassa työmaaparakissa ja seurasin uudiskohteen ensimmäistä työmaakokousta. Parakin ulkopuolella savisella pellolla oli juuri aloitettu paalutustyöt. Nyt reilu vuotta myöhemmin tuolle tontille metsän reunaan on noussu...
Positiiviset muutokset ovat tulleet jäädäkseen Kulunut kevät on ollut monelle muutosten aikaa, myös meillä Kiinkossa. Koulutuksemme siirtyivät maaliskuussa koronapandemian myötä kokonaisuudessaan verkkoon. Tämä oli meille iso harppaus tuntemattomaan, vaikka olimme lisänneet verkkokoulutusten m...
Taitoja rakenteiden horjuessa Itseohjautuvat organisaatiot herättävät keskustelua puolesta ja vastaan. Itseohjautuvuuden pelätään mm. lisäävän työstressiä, mutta toisaalta kehityssuunta nähdään oleellisena, kun pyritään kohti ketterää ja innovatiivista organisaatiokulttuuria....
Vahvista johtajuuttasi ja kasvata verkostoja KiRa JOKOssa Kiinkolaiset piipahtivat tapaamassa sijoitusjohtaja Jennifer Eloheimoa, joka vastaa Erikoissijoitusrahasto eQ Hoivakiinteistöstä. Ajatuksena oli jutella siitä, millaisia kokemuksia hänellä oli Kiinteistö- ja rakennusalan JOKO -johtamiskoulutusohje...
Kestävä kehitys ja laatutyö Työpaikoilla on lukemattomia mahdollisuuksia edistää kestävää kehitystä ja tehdä ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Näin myös Kiinkossa. Tämä on ilmennyt konkreettisesti, kun olemme solminut Green Office -sopimuksen WWF Finlandin kanssa. Sopimus on...
Etätyöpäivinä tapahtuu Puoli vuotta on kulunut siitä, kun korona muutti työelämän etätyökulttuuria. Kiinkossa on ollut etätyö mahdollista jo ennen pandemiaakin, mutta uusi aika lisäsi etätyöpäivien määrää huomattavasti. Etäpäivistä puuttuu työpaikan sosiaalinen elämä: k...
62. AIT®-koulutuksesta valmistuneita 62.alkoi Helsingissä 25.10.2019. Ryhmässä on opiskellut 32 alan ammattilaista, joista tänään 1.10.2021 todistuksen, ja oikeuden käyttää nimensä yhteydessä AIT-nimikettä, saavat seuraavat ammatti-isännöitsijät: Autio Mirva, Hämeenlinna Enber...
Toiveena valoa läpäiseviä säröjä Todistusten jakaminen koulutusten päätteeksi on mukavimpia ja kiitollisimpia rehtorin tehtäviä. Porukalla huojentunut ja hyvä mieli, ilo poreilee ilmassa. Ja sitten rehtori kertoo puheessaan toivovansa, että opiskelukokemuksiin on kuulunut myös tu...