05.01.2024, Aihe: Koulutus / Kirjoittaja Heta Warto-Tillander
Tiesitkö, että Kiinkolla on yli 600 ammattilaisen verkosto, josta etsimme aina parhaan mahdollisen asiantuntemuksen kulloiseenkin koulutukseen?
Meille on tärkeää, että kouluttajilla on vahva substanssiosaaminen sekä kyky jakaa tietoa eteenpäin selkeästi ja positiivisella otteella. Voit myös vinkata meille, mistä ajankohtaisesta aiheesta kaipaisit koulutusta.
Haluamme tänäkin vuonna saada opiskelijoiltamme erinomaista palautetta. Asiakkaiden meille antama NPS-arvio on huikea 64!
Usein olemme saaneet kuulla, että koulutuksemme tylsältäkin kuulostavista aiheista on ollut inspiroiva. Pyrimme siihen, että tiedon lisäksi koulutuksistamme jää hyvä ja innostava fiilis.
Uudistamme ja kehitämme verkkokoulutuksiamme jatkuvasti tuottamalla uutta sisältöä KiinkoAkatemiaan. Hiljattain julkaistuja uutuuksia ovat mm. Hiilijalanjälki tilaajan näkökulmasta sekä Purkumateriaalien kiertotalous. Johdon juridiikkaa -sarjassa on jokin aika sitten ilmestynyt Työlainsäädäntö -verkkokoulutus ja alkuvuodesta julkaistaan Toimitusjohtajan vastuut ja velvollisuudet -verkkokoulutus. Verkkokoulutuksiimme pääset tutustumaan osoitteessa kiinkoakatemia.fi
Monia koulutuksiamme on mahdollista opiskella sekä lähi- että etätoteutuksella. Usein on mahdollista valita, millä tavalla haluat osallistua koulutukseen. Lähikoulutuksessa sinun on mahdollista verkostoitua ja sparrailla muiden osallistujien kanssa. Ei haittaa, vaikka edellisistä opinnoistasi olisi kulunut aikaa, me autamme sinut taas opintojen alkuun.
Tiedämme, että monet elävät opiskelun aikana ruuhkavuosia, ja opintojen sekä työn lisäksi aikaa ja energiaa tulee löytyä myös perheelle, läheisille, harrastuksille ja palautumiselle. Tutkinto-opiskelijoille suunnittelemme yhdessä sellaisen aikataulun, johon aikuisenkin opiskelijan on mahdollista sitoutua eikä kuormitus näin ollen kasva liian suureksi.
Haluamme opiskelijoidemme voivan kokonaisvaltaisesti hyvin ja ammattitaidon kasvattamisen lisäksi jaksamisen tukeminen on meille tärkeää.
*****
Heta Warto-Tillander työskentelee Kiinkossa koulutus- ja asiakaspäällikkönä. Hän on kiinnostunut ratkaisukeskeisyydestä sekä osaamisen kehittämisestä ja innostuu piilevien kyvykkyyksien löytämisestä.
Vapaa-ajalla kolmen aktiivisen pojan äidin löytää todennäköisesti kiekkokaukalon, salibandy- tai futiskentän laidoilta. Omiin harrastuksiin kuuluvat lukeminen, VPK sekä monipuolinen liikunta, kuten ryhmäliikuntatunnit, pyöräily ja jalkapallo.
15.01.2024, 09:15 Yrityslaina