Palkinnot jaettiin Tampereella 18.1.2024.
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on valinnut Vuoden rakennuttajaksi 2024 Senaatti-konsernin. Senaatilla on ollut keskeinen rooli rakennuttamisen eteenpäin viemisessä. Organisaatio on osallistunut aktiivisesti alan sopimus- ja toimintamallien sekä yleisen ohjeistuksen kehittämiseen. Edelläkävijyyttä Senaatti on osoittanut erityisesti monipuolisten vastuullisuustavoitteiden käytäntöön viemisessä sekä rakennuttamisen tiedonhallinnan ja yleisten tietomallivaatimusten edistämisessä.
Senaatti-konserni, joka vastaa valtionhallinnon tiloista ja rakennuttaa niitä korjausrakentamalla sekä uudisrakennuksina ympäri Suomea, on valittu Vuoden rakennuttajaksi 2024.
Lisätietoja:
Jonni Laitto, rakennuttamisjohtaja, Senaatti, puh. 050 533 7025
Mikko Somersalmi, tekninen johtaja, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry, puh. 040 720 7645
Rakennuttajatoimistojen liitto on valinnut vuoden 2023 rakennuttajakonsultiksi projektijohtaja Petri Cavanderin Rakennuttajatoimisto HTJ:stä. Cavander on monipuolinen ja kokenut rakennuttajakonsultti, joka on mittavan työuransa aikana työskennellyt maa-, vesi-, ja infra-, sekä talonrakentamisen parissa.
Cavander on toiminut rakennuttajakonsultin tehtävässä yli 10 vuoden ajan, ja tätä ennen myös tilaajan ja urakoitsijan leivissä. Hän ollut johtamassa teknisesti erittäin vaativia projekteja ja hänellä on monipuolinen kokemus eri toteutusmuodoista. Tällä hetkellä Cavander työskentelee Suomen pisimmän ja korkeimman sillan eli Helsingin kaupungin Kruunusillat-hankkeen siltaurakassa HTJ:n projektipäällikkönä.
Lisätietoja:
Juho Kess, asiamies, Rakennuttajatoimistojen Liitto RTL, puh. 050 534 3955
Petri Cavander, projektijohtaja, Rakennuttajatoimisto HTJ, puh. 050 567 9495
Rakennuttamisen kehittäjä -tunnustuksen vuonna 2024 saa Teppo Salmikivi. Tunnus myönnetään henkilölle, joka on työuransa aikana tehnyt merkittävää työtä rakennuttamisen ja rakennuttamisen menetelmien ja toimintatapojen kehittämiseksi.
Salmikivi on ollut pitkään mukana rakennuttamisen kehittämisessä toimien niin Raklin kuin Raklin sidosryhmien luottamustoimissa sekä lukuisissa rakennuttamisen kehittämishankkeissa. Salmikivi tunnetaan erityisesti työstään yhteistoimintaan pohjautuvien toteutusmuotojen ja rakentamisen laadun kehittämiseksi. Salmikivi on myös edistänyt omalla toiminnallaan eri toteutusmuotojen, sopimusmallien ja alan ohjeistuksien kehittymistä. Teppo Salmikivi on luonut hankkeissaan yhteistyölle ja luottamukselle pohjautuvan toimintakulttuurin, joka on antanut erinomaisen pohjan koko alan kehittämiselle.
Lisätietoa:
Mikko Somersalmi, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry, 0407207645
*****
Valokuvat: Opa Latvala.