Perustajaurakoinnin kirjanpito, tilinpäätös ja tuloverotus sekä ajankohtaiset rakentamisen alv-kysymykset

27.11.2018 - 27.11.2018
Radisson Blu Royal

Kuvaus

Koulutuksessa käsitellään perustajaurakoitsijan kirjanpidon ja tuloverotuksen yhteensovittamista Verohallinnon ohjeen ja tuoreimman oikeuskäytännön mukaisesti. Tuloveron laskenta nivoutuu kiinteästi myös RS-sääntelyyn ja perustajaurakoitsijan käyttöpääoman hallintaan, mikä korostaa ennakoivan suunnittelun merkitystä.

Kirjanpitolautakunta on päivittänyt perustajaurakoinnin yleisohjeen kesäkuussa 2017. Yleisohje sisältää periaatteellisella tasolla hyvin merkittäviä muutoksia aikaisempaan sääntelyyn, joilla pääosin pyritään minimoimaan eroavaisuuksia kirjanpito- ja tuloverosääntelyn välillä. Jatkossa perustajaurakointia harjoittava kirjanpitovelvollinen voi kuitenkin vaihtoehtoisesti noudattaa myös IFRS-standardeja hankkeen tulouttamisessa. Kilan edellisen yleisohjeen mukainen valmiusasteen mukainen tulouttaminen tulee puolestaan jäämään historiaan, mutta perustajaurakan valmiusasteen mukainen tulouttaminen on jatkossakin mahdollista. Hankkeiden tulouttamista koskevien sääntöjen ohella yleisohjeessa on uutta ohjeistusta liitetietoihin ja toimintakertomuksen sisältöön liittyen.

Lisäksi ohjelmassa ovat esillä perustajaurakoinnin ja muun omana käyttönä verotettavan rakennustoiminnan alv-kysymykset sekä myyntinä verotettava rakennustoiminta.

Koulutus järjestetään yhteistyössä Suomen Taloushallintoliitto ry:n kanssa.

Kohderyhmä

Rakennusliikkeiden taloushallinnosta vastaavat, tilitoimistojen edustajat, tilintarkastajat ja verohallinnon edustajat.

Aikataulu ja ohjelma

Jakson nimiAlkaaLoppuuSijainti
Lähijakso27.11.201827.11.2018Helsinki

Yhteyshenkilö

Pekka Holopainen
liiketoimintajohtaja

09 3509 2914
040 5121 509
pekka.holopainen@kiinko.fi

Raija Pääkkönen
koulutuskoordinaattori

09 3509 2915
0400 127 249
raija.paakkonen@kiinko.fi

Hinta

Veroton hinta 540,00€
+ ALV alv. 24%
Yhteensä 669,60€

Hinnan lisätiedot

Hinta sisältää opetuksen, sähköisen aineiston sekä ohjelmaan merkityt tarjoilut. Jos samasta yrityksestä on vähintään kolme osallistujaa, myönnämme 10 %:n alennuksen normaalista osallistumismaksusta.

Peruutusehdot

Mahdollinen peruutus tulee tehdä sähköpostiviestillä viimeistään 8.11.2018 koulutuksen yhteyshenkilölle. Osallistumismaksu laskutetaan heti kun toteutus on vahvistettu ja viimeinen veloitukseton peruutusajankohta on ohitettu. Esteen sattuessa tilalle voidaan kuluitta vaihtaa toinen henkilö samasta organisaatiosta.