Kansallinen tulorekisteri käyttöön 2019 - mikä muuttuu?

6.11.2018 - 6.11.2018
Scandic Tampere City, Tampere

Kuvaus

Tulorekisteri yksinkertaistaa palkkatietojen ilmoittamisen. Palkkatiedot ilmoitetaan 1.1.2019 lähtien heti maksutapahtuman yhteydessä ja ne ilmoitetaan vain yhteen kertaan tulorekisteriin, josta ne välittyvät tiedon käyttäjille. Tulorekisteri korvaa nykyisin mm. Verohallinnolle, työeläkelaitoksille ja työttömyysvakuutusrahastolle toimitettavia vuosi-ilmoituksia. Tulorekisteri sisältää kattavat palkka-, eläke- ja etuustiedot. Tiedon tuottajat - esimerkiksi työnantajat ja tilitoimistot - ilmoittavat tiedot ansiotuloista tulorekisteriin reaaliaikaisesti ja maksukohtaisesti.

Tulorekisteri otetaan käyttöön vaiheittain, 1.1.2019 alkaen palkkatiedot ja 1.1.2020 alkaen etuus- ja eläketiedot. Tietojen ilmoittaminen tulorekisteriin koskee kaikkia palkkojen ja etuuksien maksajia tämän aikataulun mukaisesti ilman siirtymäaikoja.

Kohderyhmä

Kaikki työnantajat ja muut toimijat, joilla on palkkatietojen ilmoitusvelvollisuuksia Suomeen. Palkkatiedon voi ilmoittaa tulorekisteriin myös siihen valtuutettu taho, esimerkiksi tilitoimisto tai muu kumppani, jolle taloushallinnon tehtäviä on ulkoistettu.

Aikataulu ja ohjelma

Jakson nimiAlkaaLoppuuSijainti
Lähijakso06.11.201806.11.2018Tampere

Yhteyshenkilö

Tero Salmelin
koulutuspäällikkö

040 868 1281
tero.salmelin@kiinko.fi

Raija Pääkkönen
koulutuskoordinaattori

09 3509 2915
0400 127 249
raija.paakkonen@kiinko.fi

Hinta

Veroton hinta 390,00€
+ ALV alv. 24%

Hinnan lisätiedot

Hinta sisältää opetuksen, sähköisen aineiston sekä kahvitarjoilun.

Peruutusehdot

Mahdollinen peruutus tulee tehdä sähköpostiviestillä viimeistään 30.10.2018 koulutuksen yhteyshenkilölle. Osallistumismaksu laskutetaan heti kun toteutus on vahvistettu ja viimeinen veloitukseton peruutusajankohta on ohitettu. Esteen sattuessa tilalle voidaan kuluitta vaihtaa toinen henkilö samasta organisaatiosta.