Lisää itseluottamusta Ylemmän kiinteistövälittäjän koulutuksesta

17.11.2017, Aihe: Osaamisen kehittäminen / Kirjoittaja Esa Heikkinen

Merja Kausto

”Älkää vain pudottako tasoa millään tavalla. Mielestäni YKV:n täytyy olla vaativa.”

Ylempi kiinteistönvälittäjän koulutus ja tutkinto käsittää 37,5 opintopistettä ja on kestää n. 1,4 vuotta. Koulutukseen pääsy edellyttää, että henkilöllä on LKV-pätevyys ja vähintään neljän vuoden kokemus alalta. Koulutukseen kuului kaksi laajaa tenttiä sekä itsenäisen tutkielman laatiminen. Ensimmäinen ryhmä valmistui vuonna 1987. YKV:n suorittaneita on noin 400.

Vuosittain opintomenestykseltään parhaalle opiskelijalle annetaan stipendi (400 euroa). Stipendi annettiin yrittäjä Merja Kaustolle, YKV, LKV, KED, Kaikki Kotona Oy Mikkelin Kotijoukkueesta YKV-päätösjuhlassa 16.5.2017.

 

Mitä mieltä olet YKV-koulutuksesta Merja?

YKV on älyttömän hyvä kokonaisuus. Opiskelu vie paljon aikaa ja todella halusin paneutua asioihin. Todella tärkeitä asioita. Aivan mahtavia luennoitsijoita. Heitä ei voi kehua tarpeeksi. Tykkäsin todella paljon. Huippu ammattilaisia ja suurin osa oli hyviä esiintyjiäkin vielä. Todellisia helmiä olette löytäneet puhumaan ja tietenkin se, että tutustuu kollegoihin, voi vaihtaa kokemuksia ja voi verkostoitua. Todella tärkeää.

Niin kuin aikaisemmin sanoit, olet päivittänyt ja syventänyt tietojasi monipuolisesti ja kehittänyt taitojasi opiskelun aikana. Mitä muuta YKV-opiskelu on sinulle antanut?

Itseluottamusta. Olen saanut vähän niin kuin muutaman sentin lisää pituutta. Nyt oikeasti tiedän. Tentit olivat hyvä mittari, että hallitsenko nämä asiat. Älkää vain pudottako tasoa millään tavalla. Mielestäni YKV:n täytyy olla vaativa. Ei ole tarkoituskaan, että kaikki sen pystyvät suorittamaan. Pitäkää tiukka linja tässä. Tämä on ammattilaisten tutkinto ja ammattitaidon pitää myös näkyä.

Miten tulit alalle?

Olen luokanopettaja alun perin ja 14 vuotta toimin opettajana. Nykyään saa lehdistä lukea minkälaista se työ on ja opettajan työhän on aika hurjaa välillä. Olin kyllästynyt toimimaan poliisina ja sosiaalityöntekijänä ja vaikka minä. Rakastin opettamista, mutta sitä en saanut tehdä, kun aika meni kaikkeen muuhun. Sitten puuskahdin kotona, että olisiko minua varten jotain muuta. Ja mieheni katsoi lehti-ilmoitusta, että kiinteistönvälittäjiä haetaan. Hain saman tien ja sain sen paikan ja sillä tiellä olen nyt. Aloitin Kiinteistönmaailman ketjussa vuonna 2009 urani ja sitten muutin Mikkeliin. Kun aloitin suoritin samana syksynä KEDin, joka on älyttömän hyvä koulutus – tiivis ja todella tömäkkä tietopaketti, joka pitäisi vaatia kaikilta alalle tulijoilta.

Ja sitten sait LKV-pätevyyden?

Olin kuusi kuukautta alalla ja menin keväällä LKV-kokeeseen. Pänttäsin kyllä tosi paljon ja läpäisin kokeen. Sitten tosiaan muutettiin Mikkeliin ja menin yksityiselle välitysketjulle töihin Aitoasuntoihin ja siellä olin 6 ½ vuotta työssä ja sitten vuoden 2017 vaihteessa perustin oman yrityksen.

Miksi perustit oman yrityksen?

Asiakkaat olivat kysyneet kauan aikaa, että onko tämä Aitoasunnot minun oma yritys. Olin, että ei todellakaan, että olen työntekijä. No miksi sinulla ei voisi olla oma yritys he kyselivät. Se jäi tuonne takaraivoon, että miksi ei. Voisinhan kokeilla.

Miten yrityksesi on lähtenyt liikkeelle?

Ihan hyvin, paremmin kuin uskalsin odottaa. Ollaan menestytty hyvin ja menty tavoitteiden ylikin. Ollaan tosiaan asetettu tavoitteita ja kaikki on saavutettu ennätysajassa. Olen todella onnellinen.

Teit tutkielman ja tutkit välitysliikkeiden brändejä, imagoa, ja sitä millä perusteella asiakkaat valitsevat itselleen välittäjän. Minkälainen on mielestäsi hyvä kiinteistönvälittäjä?

Välittäjän perusominaisuudet ovat, se että on oma itsensä, on rehellinen ja luotettava. Tekee sen minkä lupaa. Sillä pääse jo tosi pitkälle. Valitettavasti alalla on sellaisia ihmisiä, jotka menevät raha edellä. He pyrkivät saamaan nopeasti kauppoja ja unohtavat asiakkaan tarpeet.

Välitystyöhän on provisiopalkkaan perustuva ja talouden pitää olla kunnossa ja se tietysti vaikuttaa. Kenelle välittäjän työ ei mielestäsi sovi?

Olen oikeastaan itse hyvä esimerkki siitä. Hermostun helposti ja huolestun epävarmuudesta. Olin ensimmäiset viisi vuotta sitä mieltä, että tämä ala ei sovi minulle. Kesti kauan ennen kuin pystyin luottamaan siihen, että kyllä niitä kauppoja tulee. Sellaiselle ihmiselle, joka stressaa helposti, tämä on vaikea ala. Ala ei sovi myöskään huolimattomalle ihmiselle eikä sellaiselle, joka ei jaksa keskittyä. Kauppojen klousaaminen voi joskus viedä puolivuottakin. Pitää olla kärsivällinen ja jaksaa punnertaa. Aina ei tule helppoja pikavoittoja.

Hyvän välittäjän pitäisi olla siis huolellinen, pitkäjänteinen ja kärsivällinen ja kerroit, että koulutus antaa toiminalle viitekehyksen. Olet ilmeisimmin onnistunut ja asiakkaasi ovat tyytyväisiä toimintaasi. Mikä on lyhyesti sanottuna menestyksesi salaisuus?

Asiakkaiden suosittelut. En tiedä mitä olen tehnyt eri lailla mutta asiakkaani ovat suositelleet minua koko ajan eteenpäin. Olen hämmästynyt siitä, että meille kävelee melkein päivittäin toimistoon sisään ihmisiä luokseni. Se on todella hieno kiitos hyvin tehdystä työstä.

Kiitos haastattelusta yrittäjä Merja Kausto, YKV, LKV, KED, Kaikki Kotona Oy Mikkelin Kotijoukkue haastattelijana koulutuspäällikkö Esa Heikkinen, Kiinko

Esa Heikkinen

On koulutuspäällikkö jonka vapaa-aikanaan usein löytää musisoimasta hyvien ystävien kanssa.

Kirjoita kommentti

Roskapostin estämiseksi, ruksaa ylläoleva laatikko.