Vuoden Taloyhtiöteko: Hallinto hallussa Asunto Oy Jyväskylän Aatoksenkatu 6:ssa

Vuoden Taloyhtiöteko -kilpailussa haettiin niitä pieniä tai suuria tekoja, jotka ovat kehittäneet hyvän hallintotavan mukaista toimintaa tuoden merkittäviä muutoksia ja parannuksia mukanaan vuoden 2010 aikana.

Kilpailuun otti osaa parikymmentä taloyhtiötä ympäri Suomen. Kaikissa kilpailuehdotuksissa oli toteutettu esimerkillisiä hallinnon kehittämiseen ja parantamiseen liittyviä toimenpiteitä. Kilpailun raati palkitsi Asunto Oy Jyväskylän Aatoksenkatu 6:den taloyhtiön strategiatyöstä. Lisäksi kunniamaininnan sai puheenjohtaja Mika Artesola Turusta.

Kilpailussa palkitut:

1. As Oy Jyväskylän Aatoksenkatu 6, Jyväskylä

  • Toimivan strategian laatiminen asunto-osakeyhtiölle
  • Kaikki osakkaat/asukkaat mukana
  • Kattava kysely
  • Hyvä perusta myös suunnitelmalliselle kunnossapidolle

 Kunniamaininta: puheenjohtaja Mika Artesola, Turku

  • Puheenjohtajaklubi-toiminta Turussa
  • Mukana lähes 150 hallituksen puheenjohtaja
  • Yhteistyö paikallisen kiinteistöyhdistyksen kanssa

Vuoden Taloyhtiöteko –kilpailu

Taloyhtiön tehtävänä ei ole tuottaa voittoa vaan turvallista, terveellistä ja viihtyisää asumista. Samanaikaisesti sen tulisi säilyttää ja kehittää osakkaiden omaisuuden arvoa.

Vuoden Taloyhtiöteko on kilpailu, jossa etsitään vuosittain hyvää taloyhtiötekoa. Kilpailun teemana on tänä vuonna hallinto haltuun asunto-osakeyhtiössä. Tunnustus myönnetään henkilölle, taloyhtiölle, järjestölle tai yritykselle, joka on toiminnallaan edesauttanut näitä tehtäviä.

Kilpailun voittajat palkittiin Taloyhtiö 2011 – tapahtumassa Helsingin Finlandia-talossa 3.5.2011. Lisätietoja www.taloyhtiotapahtuma.net

Kilpailun järjestämisestä vastaavat Kiinteistöliitto Uusimaa, Kiinteistöalan Kustannus Oy / Suomen Kiinteistölehti ja Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy