Mitä odotettavissa Kiinteistöalan Vuosiseminaarissa 2019?

Kiinteistöalan Vuosiseminaarin kantavana teemana tänä vuonna on ympäristövastuullisuus. Nostamme esille konkreettisia toimia ilmastonmuutoksen hidastamiseksi useista näkökulmista.

Valmistaudumme näyttämään, että vaikka kiinteistöala onkin iso hiilipäästöjen tuottaja, haluamme ja pystymme tuottamaan myös ratkaisuja. Teema on esillä erityisesti perjantain puheenvuoroissa, mutta nousee väistämättä esiin myös torstain aiheissa. Mitä on siis odotettavissa ohjelmassa?

KevinGaskel1200x627

Torstaina rinnakkaisseminaarissa tarkastellaan ympäristövastuullisuutta palveluna. Ympäristövastuullisuuden merkityksen kasvaessa siitä on tullut liiketoimintaa. Mika Kovanen Rambollilta alustaa teemasta, Johan Mild Remeolta ja Kaj Kangasmäki Solnet Finlandilta tuovat esille äärimmäisen konkreettisia ratkaisuja.

Perjantaina lavalle nousee Pata Degerman. Löytöretkeilijä, joka on ollut kansainvälisen tutkimusryhmän mukana keräämässä ilmastomuutoksen todistusaineistoa ympäri maailmaa. Pata tuo Vuosiseminaariin oman vahvan näkemyksensä ja vaikuttavan todistusvoimaisen kuvamateriaalin.

St1 hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen ottaa kopin teeman ”Älä valita. Tee jotain”. Metsiä Saharassa, geotermistä lämpöä Espoossa, raakaöljyn kulutus vain 15% nykyisestä ja tilalle uusiutuvaa energiaa, lyhyet Euroopan sisäiset lennot pannaan. Anttonen puhuu siitä, miten ilmastomuutosta ihan tosissaan ehkäistään. Lavalle nousevat myös Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen päällikkö Anna Hyrske ja Trevian Rahastot AIFM:n osakas ja myyntijohtaja Jussipekka Aumo.

Ohjelman huipulta

Vuosiseminaarin keynote-puheenvuoron pitää Ian Goldin, Oxfordin yliopiston globalisaation ja kehityksen professori, joka toimi aikaisemmin Maailmanpankin varapääjohtajana ja Nelson Mandelan taloudellisena neuvonantajana. Goldin maalaa kuvan maailman tilasta politiikan ja talouden näkökulmista ja luo näin taustan kaikelle, mitä Vuosiseminaarissa puhutaan.

Maailman tasolta siirrytään asteittain EU:n tason kautta Suomeen -mitä kiinteistöala voi odottaa EU:n sääntelyn taholta, kun menossa yhtä aikaa kaksi vastakkaista kehityssuuntaa. Toisaalta kansallista sääntelyä korostavat puheenvuorot ovat lisääntyneet huipentuen Brexitiin, toisaalta kansainvälisessä kilpailussa menestymisen nähdään entistä enemmän edellyttävän yhteistä vipuvoimaa. Onko EU siirtymässä kohti tiiviimpää säätelyä vai väljempää ja mistä keskustellaan juuri nyt? Entä millaisia vaikutuksia käynnissä olevilla hankkeilla nähdään olevan kiinteistöalaan? Puhujana Jeff Rupp, joka toimii INREVIn julkisten asioiden johtajana.

Huomattava osa alaa koskevasta sääntelystä on kuitenkin kotoperäistä. Ruppin jälkeen keskustellaan siitä, mitä Suomen valtion puolelta nousee ajankohtaiseksi, pääpainon ollessa verotuksessa. Mikko Leinola PwC:stä valaisee verouudistusta ja sen mahdollisia vaikutuksia kiinteistöliiketoimintaan.

Sijoittaminen on Vuosiseminaarissa mukana tänäkin vuonna. Mielenkiintoisinta on kuulla Blackrockin Simon Durkinin näkemyksiä kiinteistösijoittamisen houkuttelevuudesta, riskeistä ja tuotoista verrattuna muihin sijoitusluokkiin tilanteessa, jossa toisaalta korkotaso on ollut pitkään ennätysalhaalla ja toisaalta pääomien saatavuus on ollut helppoa. Simon Mallinson REAL Capital Analyticsistä valottaa kiinteistösijoittamisen trendejä.

Aina jotain uutta

Perjantain päätteeksi etsitään vastausta kysymykseen ”Ovatko yhteiskunnalliset kiinteistöt uusi musta?”. Nils Styff Hemsö Fastighetsista aloittaa vertailemalla Suomea ja muita Euroopan maita, Jussi Karjula Hoivakiinteistöistä jatkaa sijoittajan näkökulmalla ja lopuksi kuulemme toisen osapuolen, eli kuntien mietteitä asiaan. Lavalla Virpi Ehkholm Tampereelta ja Matti Matinheikki Oulusta.

Tamperetalo1200x627

Vastuullisuutta läpi tapahtuman

Vastuullisuuden teema näkyy entistä enemmän myös koko tapahtuman toteutuksessa. Tapahtumapaikkana Tampere-talo on ympäristövastuullisuudessaan omaa luokkaansa. Tampere-talo on ensimmäinen kokous- ja konserttitalo, joka on saanut pohjoismaisen Joutsenmerkin. Ympäristövastuullisuus on täysin sisäänrakennettua talon toiminnassa, josta esimerkkinä sähkö, joka tuotetaan hiilineutraalisti omalla aurinkovoimalalla ja Tammerkosken vesivoimalla.

Ympäristöystävällisiä puitteita täydentävät omat kestävän kehityksen mukaiset valintamme tapahtuman toteutuksessa

Inspiroidu kohtaamisista

Kiinteistöalan Vuosiseminaari tarjoaa mielenkiintoisen ohjelman lisäksi ainutlaatuisen verkostoitumis- ja kohtaamispaikan alan asiantuntijoille. Seminaarin yhteydessä toimivalla Piazzalla tapaat kiinnostavimmat yritykset ja heidän palvelunsa.

Piazza1200x627

Kiinteistöalan Vuosiseminaari 7.-8.11.2019 Tampereella, Tampere-talossa

Lue lisää Vuosiseminaarin ohjelmasta ja ilmoittaudu osaksi alan huipputapahtumaa

 

Kiinteistöalan Vuosiseminaari on koonnut yhteen kiinteistö- ja rakennusalan päättäjät ja johtavat asiantuntijat jo 24 vuoden ajan. Tänäkin vuonna tapahtuma yhdistää yli 600 toimijaa. Yhteinen tavoitteemme on varmistaa, että tulevaisuudessakin työskentelemme ja vietämme vapaa-aikaamme terveellisissä ja ympäristön kannalta kestävissä tiloissa. www.vuosiseminaari.fi

Katso videolta tunnelmia Kiinteistöalan Vuosiseminaarista 2018.