Kiinteistöalan vuosiseminaari 2017: Kaupungistuminen on väistämätöntä

Kiinteistöalalla kaupungistumisen lisääntyminen ei muuta vain paikan sijaintien logiikkaa ja dynamiikkaa, vaan vaikuttaa myös kiinteistöjen käyttämiseen ja omistamiseen. Vuosiseminaarin toisena päivänä pureuduttiin kaupungistumiseen ja erityisesti sen haasteisiin ja mahdollisuuksiin kiinteistöalalla. Lähtöeväiksi kuulijat saivat herättelevän puheenvuoron inspiraation merkityksestä Iron Maidenin laulaja Bruce Dickinsonilta.

Perjantain seminaaripäivän aloittaneen professori Greg Clarkin mukaan kaupungistuminen on mahdollisuus, mutta ei vain yksittäisille kaupungeille, vaan koko yhteiskunnalle. Yhdessä muiden megatrendien, kuten ilmastonmuutoksen ja teknologioiden kasvun kanssa, kaupungistuminen tulee vaikuttamaan merkittävästi siihen, millaisessa elinympäristössä asumme ja toimimme tulevaisuudessa. ”Yksittäisten kaupunkien menestyminen auttaa muitakin kaupunkeja menestymään, sillä se luo hyvän kierteen”, Clark muistutti puheenvuorossaan.

Tulevaisuuden kaupungeissa julkisen ja yksityisen tilan integraatio tulee olemaan voimakkaampaa, tilojen käyttö tehokkaampaa ja tilat mukautuvat aiempaa paremmin eri tarkoituksiin. Myöskään kaupunkien tiheytymistä ei tule nähdä negatiivisena kehityksenä kuten aiemmin. ”Elämme kaupunkien vuosikymmentä, ja päätöksillä, joita teemme kaupunkeihin liittyen seuraavan 30 vuoden ajan, on merkittävät vaikutukset”, totesi Clark.

Elämme myös neljän uuden talouden aikaa; jakamistalouden, kokemustalouden, innovaatiotalouden ja kiertotalouden. Clarkin mukaan iso kysymys kuuluukin, miten nämä toimivat vuorovaikutuksessa kaupunkien ja niiden kiinteistökannan kanssa.

Helsinkiä Clark kehui kilpailukyiseksi muihin uuden maailman kaupunkeihin, kuten Kööpenhaminaan ja Berliiniin, verrattuna. ”Helsingillä on hyvä maine ja brändi, mutta mikä on sen tarina globaalissa mittakaavassa”, kehotti Clark miettimään.  

 

Uskalla ajatella toisin

Miestä, jonka ura on sisältänyt useita hyppyjä tuntemattomaan, on leimannut rohkeus tehdä uusia asioita ennakkoluulottomasti. Tähän samaan Bruce Dickinson kehotti myös seminaariväkeä. ”Meidän tulisi suhtautua asioihin kuin vastasyntynyt lapsi, jolla ei ole ennakko-odotuksia tai opittuja malleja, kuinka asiat pitäisi tehdä. On myös oltava uskallusta ajatella toisin”, Dickinson evästi monisatapäistä yleisöä.

Mittavan uransa aikana Dickinson on toiminut niin yhden maailman tunnetuimman bändin laulajana kuin liikennelentäjänä, lentokapteenina, panimomestarina, yrittäjänä ja bisnessenkelinä. ”Kun rakastaa sitä mitä tekee, ja tekee sen kunnolla, mihin lähtee mukaan, niin onnistuu. Tämä pätee kaikkeen elämässä”, Dickinson avasi filosofiaansa.

Mistä sitten Dickinsonin ideat kumpuavat, jotka ovat vieneet hänet mukaan niin moneen eri yritystoimintaan? ”Ideoita on joka puolella, mutta meidän pitää vain itse löytää ne havainnoimalla ympäristöämme”, Dickinson tähdensi.

Intohimon ja rohkeuden lisäksi Dickinson korosti kommunikaation merkitystä. Suurin osa siitä tapahtuu nykyisin erilaisten laitteiden välityksellä, jonka myötä sähköpostit ja sosiaalinen media ovat korvanneet kasvokkain tapahtuman kommunikaation. ”Menetämme näin henkilökohtaisuuden, koska eleet ja ilmeet eivät välity samalla tavoin virtuaalisten viestien kautta”, Dickinson kritisoi nykyaikaa ja aidon kohtaamisen puutetta. 

Teksti: Susanna Aula. RAKLI