”Historioitsija” arvostaa hallittua muutosta

Kiinkon uuden liiketoimintajohtajan Matti Oinosen mielestä kouluttautuminen kannattaa aina, oli kyseessä sitten yhden päivän kurssi tai kymmenen vuoden projekti.

Matti Oinonen aloitti liiketoimintajohtajana Kiinkossa elokuussa.

Matti Oinonen pitää hyvänä sitä, että Kiinkossa kehitetään liiketoimintaa pitkäjänteisesti ja asiakaslähtöisesti.

Liiketoimintajohtajan toimi on uusi ja Oinosen tehtävänä on johtaa ja kehittää ajankohtais- ja tilauskoulutustoimintaa, asiakkuuksien hallintaa sekä myyntiä. 

- Kiinkossa on osaava henkilökunta ja valtavasti tietopääomaa. Meillä on vakiintunut asema kiinteistöalaan liittyvän koulutuksen markkinoilla.
On etuoikeutettua työskennellä markkinajohtajan organisaatiossa, Oinonen kertoo ensivaikutelmistaan. 

- Tunnistamme Kiinkossa tarpeet kehittyä ja uudistua sekä lisätä asiakaslähtöisyyttä. Tavoitteenamme on, että asiakkaittemme toiminta kehittyy ja henkilöstön sitoutuminen omaan organisaatioonsa kasvaa koulutuksissamme. Olemme olleet tähänkin saakka etulinjassa kehittämässä kiinteistöalan koulutusta, ja on tärkeää myös jatkossa tunnistaa muutostrendit ja –tarpeet, joita alalla syntyy, Oinonen jatkaa. 

Muutostrendeinä Oinonen näkee esimerkiksi uuden teknologian hyväksikäytön ja modulaariset koulutukset, joissa yritykset voivat itse valita, mitä osa-alueita koulutukseen sisältyy.  Tarvittaessa koulutus voidaan räätälöidä kokonaan asiakaskohtaisesti, jolloin on mahdollista rakentaa koulutuksen sisältö ja opetustavat Kiinkon laajan kokonaistarjonnan pohjalta. 

- Tärkeintä on osoittaa asiakkaille kuinka yrityksen liiketoimintaa voidaan kehittää henkilöstöä kouluttamalla ja millaisia etuja koulutuksella voidaan saavuttaa. Asiakasta pitää tukea jo siinä vaiheessa, kun koulutustarvetta määritellään ja koulutusta suunnitellaan. Koulutuksen jälkeen voidaan tehdä seurantaa koulutuksen vaikuttavuudesta yrityksen toimintaan, Oinonen kertoo. 

Aiempi ura turvallisuusalalla 

Oinonen on tehnyt 14 vuoden uran turvallisuusalalla liiketoiminnan esimies- ja johtotehtävissä. Hän työskenteli vuodesta 2008 nykyisessä Stanley Security Oy:ssä, joka ennen omistajan muutosta toimi nimellä Niscayah Oy. Sitä ennen Oinonen työskenteli muun muassa Securitas Oy:ssä. 

- Kiinkon asiakkaissakin on tullut vastaan paljon ennestään tuttuja nimiä kiinteistöturvallisuuden puolelta, Oinonen kertoo. 

Turvallisuusalalle Oinonen päätyi opiskeluajan vartiointitöiden kautta. Häntä viehätti alan kehittyminen ja monipuoliset mahdollisuudet. 

- On tärkeää, että pystyy visioimaan kehityspolun itselleen ja organisaatiolle. Arvostan hallittua muutosta. Muutos pitää mielen virkeänä, Oinonen sanoo. 

”Historian tunteminen tärkeää” 

Koulutukseltaan Oinonen on filosofian maisteri. Hänen pääaineensa oli Suomen historia. 

- Aika kauas olen päätynyt siltä alalta. Minusta ei tullut opettajaa, vaikka nyt koulutusyrityksessä toiminkin. Koulutusala alkoi ajan myötä kiinnostaa ja olen aiemmissa tehtävissäni nähnyt kouluttautumisen ja perehdyttämisen äärimmäisen tärkeänä osa-alueena työssä onnistumisessa, Oinonen kertoo. 

- Liiketoiminnan johtamiskokemukseni on tullut työn kautta. Täydennyskoulutusta olen hankkinut muun muassa suorittamalla johtamisen erikoisammattitutkinnon, Oinonen lisää. 

Sen verran historioitsijaa Oinosessa on, että hänen mottonsa kuuluu, että jos tuntee historian, niin tuntee myös nykypäivän. 

- Jos et katso koskaan taaksesi, et pysty uudistumaan etkä kykene oppimaan aiempien valintojesi pohjalta. 

Henkilökohtaisessa elämässään Oinonen, 39, on ollut naimisissa yli 15 vuotta.  Hänellä on kaksi lasta ja kotona Vuosaaressa temmeltää myös kaksi kissaa. Oinonen lukee paljon, lenkkeilee kesällä ja hiihtää talvella.