Kiinteistöalan Vuosiseminaari 2016: Pitchaperjantaissa puhutti tiedon hallinta ja analysointi

Kiinteistöalan Vuosiseminaarin toinen päivä 4.11. oli omistettu startupeille. Viisi lupaavaa yritystä pääsi esittelemään osaamistaan kiinteistöalan kärkijoukolle. Alan valtavat tietomassat ja tarve hyödyntää niitä entistä tehokkaammin on selvästi tunnistettu, ja pitchingissä neljä viidestä esitellystä tuotteesta oli sovellus- tai softaratkaisuja.

Pitchingin voitto meni SkenarioLabsille, joka tarjoaa kiinteistönomistajille ennakoivaa dataa päätöksenteon tueksi. Pilvipalvelu yhdistää tiedon eri lähteistä ja analysoi sen, jotta nykytilaa voidaan tarkastella tehokkaasti ja tulevia tarpeita ennakoida. ”Kyseessä on oppiva malli, joka kehittyy sitä mukaa kun tieto järjestelmässä lisääntyy. Me teemme kaupunkiympäristön läpinäkyväksi”, sanoi Topi Tiihonen.

Sovellukset tehostavat prosesseja

Vuokrausprosessi on kiinteistöliiketoiminnan kovinta ydintä. Sen tehostamiseen on paneutunut Lifelife, jonka sovellus automatisoi koko polun vuokralaisen valinnasta, kirjanpitoon ja asiakasviestintään. ”Me olemme ottaneet teknologian avuksi, jotta vuokraukseen liittyvät työvaiheet etenisivät huomattavasti nykyistä sujuvammin ja kustannushyötyjä voidaan saavuttaa”, kertoi Lauri Kainulainen.

Proximi.io tuottaa tarkkaa analytiikkaa käyttäjien toiminnasta heidän mobiililaitteidensa avulla. Esimerkiksi liiketiloissa asiakkaille voidaan tarjota kohdennettua mainontaa tai kiinteistöhuoltoyhtiö voi seurata automaattisesti työntekijöidensä kännyköiden kautta, mitä huoltotehtäviä on tehty ja milloin ne on suoritettu. ”Ratkaisumme siirtää tiedon helposti huoltokirjaan ja se voidaan viedä suoraan laskutukseen asti”, Annina Koskiola lupasi.

Sessio Software tarjoaa mobiilia etäläsnäoloa, joka vähentää fyysisen siirtymisen tarvetta. Työkalussa siirtyvät samanaikaisesti kuva, puhe ja piirros. ”Jos kiinteistössä on ratkaistava ongelma, ei enää tarvitse odottaa, että kaikki asianomaiset pääsevät kokoontumaan. Paikalla oleva henkilö voi helposti demonstroida tilanteen muille sovelluksemme kautta ja asia saadaan ratkaistua saman tien”, kuvaili Tomas Westerholm. Hukkaa poistavasta Sessiosta on tarjolla ilmainen kuluttajaversio ja laajemmat yritysominaisuudet sisältävä paketti.

Puhelut kuulumaan sisälläkin

Tiiviissä, energiatehokkaissa taloissa saattaa joutua siirtymään parvekkeelle, jos haluaa hoitaa puhelunsa. Ainoan fyysisen tuotteen vuosiseminaarin pitchingissä esitellyt StealthCase ratkaisee sen, miten matkapuhelinsignaali viedään modernin seinän läpi ja puhelut kuuluvat sisälläkin. ”Me olemme kehittäneet elementti, joka siirtää operaattorin kentän rakennuksen sisälle. Tuotteen toimivuutta on jo demonstroitu VVOn kanssa ja parhaillaan neuvottelemme sen integroinnista valmisiin rakennustuotteisiin niiden valmistajien kanssa”, Janne Mansikkamäki esitteli yrityksensä etenemispolkua.

Kiinteistönomistajat toivottavat startupien ideat tervetulleiksi

Vuosiseminaarin lavalle kutsuttiin myös vakiintuneita toimijoita kertomaan, millaisiin tarpeisiin he kaipaisivat uusia ratkaisuja. Mika Martola ISS:ltä kuvaili toimintaa globaalissa yrityksessä, jolla on puoli miljoonaa työntekijää ja yli viisi miljoonaa asiakaskohtaamista päivittäin. ”Meillä on kehitteillä The Corporate Garage, joka toisi apua hyvien ideoiden jakamiseen ja hyödyntämiseen maailmanlaajuisesti. On melkoinen haaste saada parhaat käytännöt kaikkien tietoon, kun osalla työntekijöistämme ei ole edes puhelinta”, Martola sanoi.

NREPin Jani Nokkanen kertoi, että pääomasijoitusmanagerina he etsivät jatkuvasti bisnesmalleja, jotka tuovat palvelun osaksi kiinteistösijoittamista. Toinen asia, johon NREP kaipaa uusia työkaluja, on tehostaminen, lisäarvon tuottaminen ja tuoton lisääminen. ”Kolmanneksi meitä kiinnostavat ratkaisut”, jotka vievät kestävää kehitystä eteenpäin, summasi Nokkanen.

Senaatti-kiinteistöjen toiveita esittelivät Kaj Hedvall ja Jussi Hirvelä. Suomen suurin kiinteistönomistaja haluaa tarjota enenevässä määrin on demand -tyyppisiä palveluja. ”Tähän maailmaan siirtymiseksi tarvitsemme tietoa käyttäjien toiminnasta. On toki jokseenkin haastavaa tasapainotella yksityisyyden ja kustomoidun palvelun välillä, mutta digimurros edellyttää tiedolla johtamista ja siihen tarvitaan uusia työkaluja”, Hedvall peräänkuulutti.

Teksti: Johanna Kaalikoski