Energiatodistukset ovat nyt erityisen ajankohtaisia

Taloyhtiöiden energiatodistukset ovat nyt pinnalla. Uusiin tänä vuonna valmistuviin yhtiöihin sellaiset on jo tehtävä. Ensi vuoden alusta todistusta aletaan vaatia myös myytäessä ja vuokrattaessa tilaa vanhasta asunto- ja toimitilakannasta. Vaikka todistusta ei vaadita pieniltä asuntoyhtiöiltä, vie käytäntö kohti kaikille pakollista todistusten tekoa, uskoo koulutuspäällikkö Pertti Huhtanen Kiinkosta. Todistuksen voi laatia vain pätevöitynyt henkilö, muistuttaa Huhtanen.

Pertti Huhtasen vastuulla ovat Kiinkossa mm. energiatodistuksen laatijien ja Taloyhtiön kuntotodistuksen® laatijien pätevyyden toteaminen sekä pätevyyden osoittamisen edellytyksiä parantavan koulutuksen järjestäminen. Pari vuotta sitten lanseeratun taloyhtiön kuntotodistuksen takana ovat kiinteistöalan keskeiset järjestöt yhdessä ympäristöministeriön kanssa. Kiinteistön kuntoarviota kansantajuisempi kuntotodistus ei silti ole energiatodistuksen tapaan pakollinen.

- Kuntotodistus edellyttää KH-kortin pohjalta laaditun kuntoarvion tekemistä, mutta näyttää teknistä kuntoarvioraporttia selkeämmin talon tilan tähtiluokituksella. Taloyhtiön kuntotodistuksessa® on määritelty, mitä kunnossapito- ja korjaustöitä oletettavasti pitää tehdä lähimmän 10 vuoden aikana. Ensimmäiset taloyhtiöt ovat nyt varanneet määrärahan kuntotodistuksen teettämiseen. Tätä työtä varten maassa on nyt noin 600 pätevää kuntoarvion tekijää ja 200 pätevää kuntotodistuksen laatijaa Huhtanen esittelee.

Energiatodistus täydentää nyt kokonaisuutta. Energiatodistus kertoo olemassa olevissa rakennuksissa todellisen kulutuksen lukuun ottamatta ihan pieniä yhtiöitä, joissa kerrotaan laskennallinen kulutus uusien kiinteistöjen tapaan. Todistus kertoo myös lähimmän kymmenen vuoden korjaustarpeet.

- Energiatodistus ja kuntotodistus kannattaa laatia yhtä aikaa, koska energiatodistuksessa tarvittavat tiedot saadaan kätevästi kuntoarviota tehtäessä ja kuntotodistusta laadittaessa. Myös annettavat suositukset liittyvät helposti toisiinsa. Siksi olisi järkevää hankkia pätevöityminen molempien todistusten laatimiseen, Huhtanen kehottaa.

Energiatodistuksen laatimiseen saatiin huhtikuun alussa ensimmäiset pätevöityneet henkilöt. Pätevöitymisen perusedellytyksenä on teknikon, insinöörin, amk-insinöörin tai diplomi-insinöörin koulutus tai sopiva vähintään kolmen vuoden työkokemus kuten kuntoarvion tekijöillä ja kuntotodistuksen laatijoilla. Kuntoarvion tekijäksi haluavilta edellytetään lisäksi määrämuotoista koulutusta ja 10 v kokemusta.

- Energiatodistuksen laatimiseen on nyt saanut koulutuksen noin 200 henkeä ja heistä 120 osallistui ensimmäiseen tenttiin, Pertti Huhtanen kertoo.

Energiatodistuksissa riittää työsarkaa

Uusi lainsäädäntö tuo vuonna 2009 monella tapaa haastavan tilanteen, kun energiatodistuksesta tulee pakollinen pääosalle yhtiömuotoisista kiinteistöistä. Todistus on esitettävä huoneistoja myytäessä tai vuokrattaessa. Kun työsarkana on 73.000 asunto-osakeyhtiötä ja muut kiinteistöt, saattavat työt ruuhkaantua pahasti.

Isännöitsijätodistuksen osana oleva energiatodistus on voimassa vuoden, uudiskohteen todistus neljä vuotta ja erillinen energiatodistus, joka sisältää korjausehdotukset, 10 vuotta. Työmaa ei siis myöskään lopu ensimmäiseen kierrokseen. Käytännössähän suositukset sisältävä todistuskin vanhenee muutamassa vuodessa, kun korjauksia aletaan tehdä.

Kiinkon energiatodistuksiin liittyvä koulutus keskittyy olemassa olevaan kiinteistökantaan, joka on kiinteistö- ja rakennusalalla ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaamisessa pääosassa.

- Energiankäytön tehostamisen ohella energiatietoinen peruskorjaaminen on tärkeä tulevaisuuden osaamisalue. Uudistalojen normien kiristämisellä tavoite 20 prosentin säästöistä on vaikea saavuttaa, tähdentää Huhtanen työn tärkeyttä.

Elinikäinen opiskelija, melkein ikiteekkari

Pertti Huhtanen on valmistunut energiateknologian diplomi-insinööriksi Otaniemestä. Kun opintojen päätösvaiheessa uudet ydinvoimalat eivät olleet suuressa huudossa, vei miehen tie töihin, joissa yhdistyi mm. kiinteistö- ja rakennusala ja energiaosaaminen. Viimeinen seminaarityökin tuli tehdyksi rakennusten energiankäytöstä silloisen työnantajan Honeywellin toimeksiannosta.

- Olin pitkään työelämässä niin, että opiskelin koko ajan jotakin uutta ja myin sitten oppimaani työmarkkinoilla. Taustalla on ollut onni päästä tekemään sellaisia töitä, joissa tietoni eivät ole riittäneet kaikkeen. Niinpä on ollut luontevaa opiskella koko ajan työn ohella.

Nyt Kiinkon koulutuspäällikkönä kehä on kiertänyt ympäri, kun Pertti Huhtanen askaroi taas tiiviisti rakennusten energiankäytön kanssa. Tämä ei ole kuitenkaan vienyt halua ja intoa oppia uutta, vaan Huhtanen on palannut vanhaan opinahjoonsa TKK:lle, joka ehtii tänä vuonna täyttää 100 vuotta ennen siirtymistään osaksi uutta innovaatioyliopistoa.

- Kyllähän tässä mielessä siintää sellainenkin ajatus, että olisi kiva saada aikanaan valmiiksi väitöskirja ja väitellä tohtoriksi, Huhtanen silmäilee eteenpäin.

Ensimmäiset kosketukset Huhtanen sai Kiinkoon jo 1980-luvulla, jolloin hän oli luennoimassa Kiinkon koulutuksissa. Koulutukseen liittyvä työ oli mielessä matkan varrella useampaankin kertaan, mutta vasta vuonna 2006 Kiinkon työvoimatarve ja Huhtasen työtilanne sopivat yhteen niin, että Pertti Huhtanen jätti paperit koulutuspäällikön tehtäviin.

- Kiinkossa oli vapautunut työ, joka tuntui kuin tehdyltä minulle. Kiinkossa ajateltiin näköjään samalla tavalla, kun minut valittiin tehtävään, Huhtanen naurahtaa.

Espoossa syntynyt ja koko aikuisikänsä asunut Pertti Huhtanen viihtyy vapaa-aikanaan paljon Kouvolan ja Mikkelin välimaastossa olevalla vapaa-ajanasunnollaan. Mieliharrastuksiin kuuluvat mökillä mm. puutarhatyöt ja metsurointi.

- Onpa tässä pohdittu Mankkaan Seilimäen kodin ja loma-asunnon yhdistämistä jonnekin itäiselle Uusimaalle ja nykyisestä viikoittaisesta kahden paikan välisestä matkaamisesta luopumista, jolloin koti ja harrastukset olisivat samassa paikassa, Huhtanen toteaa.

Huhtanen sanoo huollettavanaan olevan ”lomaplantaasin” ja jo isoksi kasvaneiden lasten lisäksi erilaisia 6-, 4-, 3-, 2 ja 4 kpl 1-sylinterisiä koneita, kahdeksan polkupyörää ja muutama tietokone. Pyöräily lihas- ja moottorivoimalla antaa tilanteeseen sopivaa vauhdin hurmaa. Lukeminen ja käveleminen taas ovat sopivia tapoja hidastaa vauhtia.

Rakkaat harrastukset eli elinikäinen oppiminen ja siihen liittyvät jatko-opinnot Otaniemessä TKK:lla sekä puutarhanhoito yhdistyvät kuvaannollisesti tässä Otaniemessä koulutuspäällikkö Pertti Huhtasesta otetussa valokuvassa.

Pertti Huhtanen

Teksti ja kuva Arto Rautio